Yhteis-
pelillä
sujuvasti

Ohjeet

Tutustuthan ohjeisiimme ennen saapumista

1. Tuo alueelle vain terveitä, rokotettuja koiria. Ethän tuo koirametsään kiimassa olevaa narttua.

2. Saavuthan alueelle hieman ennen varaamaasi aikaa ja pidä koira autossa/kytkettynä, kunnes edellinen varaaja on poistunut. Varausten välissä on 15 min siirtymäaika, jotta vältetään koirien epätoivotut kohtaamiset. 

3. Alueella liikutaan omalla vastuulla. Tassukangas ei vastaa koiralle tai muille alueella liikkuville sattuvista tapaturmista.

4. Katsothan ettei koirasi kaiva aidan vierustaa tai rakennusten alle. Ilmoitathan havaitsemistasi vaurioista aidassa.

5. Koiraa ei saa jättää alueelle yksin vaan sen on oltava valvottuna.

6. Metsässä olevia puita ei saa tahallisesti vahingoittaa (jokaisenoikeudet).

7. Kerää roskasi roskiin – älä jätä maastoon mitään tavaroita, tumppeja, roskia tai syötävää. Huussi on kompostoiva – kompostijätteet voi laittaa huussin pönttöön, huussin ohjeiden mukaisesti.

8. Koiran jätökset on kerättävä alueelta huussin pönttöön lapiolla (huussin seinustalla) tai pussissa sekajäte-astiaan. 

9. Tupakointi: laita tumpit tuhkakuppiin sekä nuuskat ja nikotiinipussit sekajäte-astiaan.
  
10. Tulenteko vain kotalaavun tulipaikalla 1,5h tai pidemmissä varauksissa. Puut voi ostaa varauksen yhteydessä ja ne löytyvät liiteristä (avauskoodi varausvahvistuksessa). 

11. Sulje kaikki portit lähtiessäsi.

Varaa sopiva aika

Tassukankaan vuokraus:

30 min / 16€
1 h / 26€
​1,5 h / 38€
​2 h / 48€
3 h / 69€
4 h / 88€

Hinnat sisältävät 25,5% alv.

Ei rajoitettua henkilö- tai koiramäärää. Kotalaavun tulisija on käytettävissä 1,5h
ja pidemmissä varauksissa.

Yövuorot –50%